Kommentoija 0 Jäsen Näytä kommentit
Mitä koliikki on?
Tilanne voi tuntua vanhemmista turhauttavalta ja stressaavalta, varsinkin jos itkun syitä ei tiedetä, itkevän lapsen rauhoittaminen ei onnistu, eikä itkuun auta mikään. Koliikin syistä ei ole varmaa tietoa, mutta usein mainittu selitys on, että vauvalla on kipuja, koska suoliston liikeradat eivät ole vielä kehittyneet valmiiksi. Toinen selitys voi olla, että kun lapsi ottaa vastaan kaikki päivän uudet kokemukset ja virikkeet, tulee vastaan tilanne, jolloin kehittymätön hermosto ylikuormittuu. Tuloksena on, että kaikki kehon järjestelmät kokevat ylirasitusta, mukaan lukien vatsa, suolisto ja lihakset. Näin lapsen on vaikea rentoutua ja reaktiona on itku. Herkät ja aktiiviset vauvat kehittävät tällaisen reagointitavan nopeammin ja koliikki voi olla osittain periytyvää. Onneksi lapsi kuitenkin kasvaa ja kehittyy. Koliikkiaika voi kuitenkin olla todella rasittavaa perheelle. Mitä sinä aikana sitten voi tehdä itkevän lapsen rauhoittamiseksi ja koliikista selviytymiseksi?
Kuinka koliikkilasta voi rauhoittaa
Liike: keinuminen, vaunuissa tai autossa olo, tuuditus äidin tai isän sylissä. Liike tuntuu rauhoittavan itkevää lasta. Kokeile erityyppisiä liikkeitä, lapset ovat yksilöitä.
Äänet: rauhallinen musiikki, laulu tai muut rytmiset äänet.
Kosketus: tutkimukset osoittavat, että jos vauvaa pidetään rintarepussa aamupäivällä (kun hän ei itke), vauva saattaa itkeä vähemmän illalla. Tämä ei kuitenkaan vaikuta siihen, miten usein vauva itkee. Hellävarainen vauvahieronta auttaa myös monia lapsia. Voit kysyä neuvolasta lisää vinkkejä hierontaa varten. Myös akupunktiohoitoa on alettu kokeilla.
Anna lapsen päästää paineita. Joskus voi olla niin, että mitä enemmän yrität rauhoittaa lasta, sitä enemmän hänen aistinsa ylikuormittuvat. Tällöin voi olla hyvä lopettaa hetkeksi, asettaa lapsi makuulle ja yrittää saada hänet rauhoittumaan itsekseen. Tämä on hyvä toimintatapa varsinkin, jos tunnet, ettet itse jaksa enempää.
Miten äiti ja isä jaksavat? Vauvan itku vaikuttaa kaikkiin ja tuoreet vanhemmat ovat sille kaikkein herkimpiä. Jaksaminen vaatii kekseliäisyyttä. Vuorottelu tekee hyvää. Toinen vanhemmista voi kerätä voimia vaikka puolen tunnin kävelylenkillä, kun toinen on kotona lapsen kanssa. Ehkä yhteinen automatka voi myös rauhoittaa lasta vähäksi aikaa? Kysy lisää lääkäriltä tai neuvolasta, josta varmasti saat muita hyviä neuvoja, miten koliikista selviydytään. Lääkärin olisi kuitenkin hyvä tutkia tällainen runsaasti itkevä vauva, jotta voitaisiin poissulkea muut mahdolliset itkemisen syyt. Muista, että koliikista selviytyminen on ajan kysymys, sillä koliikki loppuu aina aikanaan. Kuukauden tai parin kuluttua tämä vaihe on pelkkä muisto vain.
Entä jos se ei olekaan koliikkia?
| Artikkelit |
Mitä lapsellesi tapahtuu?Mikä on lapsesi seuraava kehitysaskel? Saat tietoa siitä nyt.… Lue tämä artikkeli |
|||
Lapsen itseluottamuksen kasvattaminen:Näin vahvistat lapsesi itseluottamusta - Tri Maggie Redshaw antaa neuvoja… Lue tämä artikkeli |
|||
| Liittyvät Aktiviteetit |
Katso minuaPikkulapset suorastaan rakastavat oman peilikuvansa katselua. Alla on joitakin yksinkertaisia peilileikkejä,… Lue tämä Aktiviteetti |
|||
Vauvan pankkiVauvan pankki on helppo tehdä ja se sopii erinomaisesti 1/2-1 vuoden ikäiselle lapselle. Lapsestasi… Lue tämä Aktiviteetti |
|||