Töihin paluu raskauden jälkeen
Kaikki arvostelut
Kommentoija 0
Jäsen
Näytä kommentit
Yhteenveto artikkelista
Lapsen hankkimisen jälkeen seuraava suuri päätöksesi liittyy mitä todennäköisimmin töihin palaamiseen. Monet äidit eivät voi valita, haluavatko he palata töihin, sillä taloudelliset asiat usein pakottavat siihen.
Lapsen hankkimisen jälkeen seuraava suuri päätöksesi liittyy mitä todennäköisimmin töihin palaamiseen. Monet äidit eivät voi valita, haluavatko he palata töihin, sillä taloudelliset asiat usein pakottavat siihen. Ne, jotka voivat valita, saattavat kokea ristiriitaa sen välillä, etsiäkö koko- vai osa-aikatöitä tai kuinka kauan olisi hyvä olla kotona ennen töihin palaamista.
Olipa tilanne kohdallasi mikä tahansa, yritä suunnitella asiat etukäteen niin pitkälle kuin mahdollista. Jos palaat töihin pian lapsen syntymän jälkeen, aloita suunnittelu jo raskauden aikana. Sopeutuminen sekä äidin (tai isän) että työssä käyvän vanhemman rooliin vie oman aikansa, eikä aika tunnu koskaan riittävän kaikkien suunnitelmien toteuttamiseen. Lääketieteen tohtori Sirgay Sanger ja John Kelly ovat tutkineet aihetta ja kirjoittaneet kirjan The Woman Who Works, the Parent Who Cares. Heidän tutkimuksissaan kävi ilmi, että tyytymättömyys, jota jotkut työssäkäyvät naiset tunsivat, ei johtunut ristiriidasta työroolin ja äitiyden välillä. Tyytymättömyys syntyi siitä, etteivät nämä naiset olleet vielä oppineet rakentamaan tukiverkostoa tai järjestämään ajankäyttöään tehokkaammin.
Seuraavien asioiden pohtiminen voi auttaa sinua selviämään helpommin töihin palaamisen siirtymävaiheesta.
Tuen löytäminen
Ajanhallinta
Hoitopaikan valitseminen
Töihin paluun ajankohdasta päättäminen
Oman ajan järjestäminen
Tuen löytäminen Mieti jo raskauden aikana, millainen tukiverkosto sinulla on käytettävissäsi, kun palaat töihin.
Jos perheessänne on kaksi aikuista, varmistu siitä, että puolisosi tukee päätöstäsi palata töihin. Keskustelkaa kummankin työpaineista ja siitä, kuinka kohtaatte mahdolliset stressitekijät.Jos olet yksinhuoltaja, sinun olisi hyvä etsiä muita aikuisia, jotka voivat tukea sinua. Myös lapsesi tarvitsee muita aikuisia, jotta hän voisi tuntea olevansa osa perhettä. Tukiverkostonne auttaa sinua ja lastasi monissa asioissa hänen lapsuutensa aikana û ei ainoastaan työhön liittyvissä. Pyydä tukea myös työnantajaltasi. Esimiehesi täytyy ymmärtää, että vaikka pidätkin työstäsi ja olet arvostettu työntekijä, lapsesi on nyt ensimmäisellä sijalla elämässäsi. Keskustele hänen kanssaan siitä, kuinka uusi roolisi sopii työpaikalle. Ota selvää joustavista työajoista ja yrityksesi sairaslomiin, vanhempainlomiin ja vuosilomiin liittyvistä käytännöistä.Jos palaat työelämään nopeasti, voit jatkaa rintaruokintaa mahdollisuuksien mukaan vielä töihin paluun jälkeenkin. Vaikka se saattaa vaikuttaa työläältä, tunnet todennäköisesti suurta tyydytystä, jos voit antaa vauvallesi parhaan mahdollisen ravinnon. On myös hyvin palkitsevaa tulla kotiin töiden jälkeen ja viettää läheinen hetki lapsen kanssa. Voit myös selvittää, onko työpaikallanne jokin sellainen yksityinen tila, jossa voit lypsää maitoa sekä jokin säilytyspaikka maidolle.Ota selvää, voivatko isovanhemmat, muut sukulaiset tai lähellä asuvat ystävät auttaa lyhyellä varoitusajalla erityisesti silloin, jos vauva on sairaana. Ajanhallinta Kahden työssä käyvän vanhemman tai yksinhuoltajan perheet saattavat kohdata käytännön ongelmia, joita muissa perheissä ei välttämättä synny. Molemmat vanhemmat joutuvat päivittäin tasapainoilemaan perheen ja uran velvollisuuksien välillä ja heille jää usein vain vähän aikaa seuraelämälle tai tosilleen. Molempien vanhempien tasapuolinen osallistuminen kodin- ja lapsenhoitoon on tärkeää, jotta ei kävisi niin, että toinen tekee suurimman osan töistä ja kantaa siitä kaunaa. Yksinhuoltajien täytyy paitsi itse selviytyä kaikista lapsen kasvattamiseen ja kodinhoitoon liittyvistä tehtävistä, myös jäädä kotiin tai tehdä muita järjestelyjä, kun lapsi on sairaana.
Ohessa joitakin ehdotuksia tehokkaampaan ajankäyttöön:
Suunnittele ruokailut etukäteen ja tee niistä mahdollisimman helppoja. Tee suurempi määrä pääruokaa ja pakasta sitä annoksina.Aamut sujuvat paremmin, jos valitset omat ja lapsen vaatteet edellisenä iltana. Suunnittele viikko etukäteen, erityisesti lapsen kuljetukset. Kuka hakee lapsen hoidosta? Mieti myös mahdollisia ylimääräisiä lapsenvahteja tai -hoitajia, joita saatat tarvita viikon aikana. Sinun kannattaa miettiä kotitöiden tärkeysjärjestys uudelleen. Ennen lapsen saamista saatoit tehdä asioita, joita ei nyt tarvitse tehdä niin usein. Jaa kotityöt ja asioiden hoitaminen puolisosi kanssa. Kun lapset kasvavat, anna myös heille joitakin yksinkertaisia tehtäviä. Jos perheessä kaikki osallistuvat kotitöihin, yhteistä aikaa löytyy enemmän. Ota ilomielin vastaan avuntarjoukset. Voit pyytää sukulaisia ja ystäviä tekemään joitakin asioita puolestasi. Voit esimerkiksi pyytää apua kaupassa käymiseen tai lasten kuljetuksiin.Jos lapsesi sairastuu, voit jäädä kotiin hoitamaan lastasi. Selvitä työnantajaltasi, millaisia todistuksia tarvitset ja montako päivää voit olla kotona hoitamassa lasta. Varaa joka päivä aikaa lapsen kanssa olemiseen ja anna hänelle kaikki huomiosi. Varaa yhteistä aikaa normaalien päivärutiinien, esimerkiksi kylpemisen tai syöttämisen lisäksi. Jopa aivan pieni lapsi aistii, jos vanhemmat ovat poissaolevia tai eivät täysin keskity hänen odotuksiinsa tai tarpeisiinsa. Kaikkein tärkeintä on pysyä mahdollisimman joustavana ja säilyttää huumorintaju. Muulla tavoin et välttämättä selviä paniikkitilanteista tai stressistä.
Hoitopaikan valitseminen Työssäkäyviä vanhempia voi huolestuttaa, etteivät he voi viettää riittävästi aikaa lapsensa kanssa eivätkä näe tämän elämän virstanpylväitä. Vanhempien huoliin kuuluu myös lapsesta eroamiseen liittyvät asiat sekä heidän oman roolinsa kaksijakoisuus. Lapsesta eroaminen voi tuntua vanhemmista pahimmalta. Vanhemmat saattavat tarvita lasta enemmän kuin mitä tuntevat lapsen tarvitsevan itseään. Vanhemmat saattavat myös tuntea mustasukkaisuutta lapsen hoitajaa kohtaan. Sinun tulee valmistautua tällaisiin tunteisiin, sillä ne ovat täysin normaaleja reaktioita. Sinun tulee oppia erottamaan omat tarpeesi ja huolesi lapsen hyvinvoinnista.
Työhön paluuseen liittyy olennaisesti sopivan hoitopaikan löytäminen lapselle. Käytä oheista listaa oppaanasi, kun valitset teille parhaiten sopivaa paikkaa.
Valitse hoitopaikka ajan kanssa. Vieraile parhaalta tuntuvassa paikassa usein ja eri aikoina. Kysy hoitajilta kysymyksiä ja kysele muilta vanhemmilta suosituksia.Ole tiiviisti yhteydessä hoitohenkilökuntaan ja pyydä heiltä päivittäin palautetta lapsestasi û tämän rutiineista, uusimmista saavutuksista, hyvistä ja huonoista hetkistä jne. Lähes kaikki ovat samaa mieltä siitä, että lapsen elämän ensimmäiset pari vuotta ovat erittäin tärkeitä persoonallisuuden kehittymisen kannalta, mutta tämä ei tarkoita sitä, että vain vanhempien pitää kasvattaa lasta. Lapsen maailmaa rikastuttaa se, että siihen kuuluu rakastavia ja helliä hoitajia. Ihanteellinen hoitojärjestely on sellainen, jossa vanhemman tarpeet ovat yhtä tärkeitä kuin lapsen.
Töihin paluun ajankohdasta päättäminen Jos voit valita, milloin palaat takaisin töihin, ihanteellinen ajankohta on lapsen ensimmäisen tai toisen ikävuoden jälkeen. Toisena ja kolmantena ikävuotenaan lapsi pystyy selviytymään leikkikavereiden kanssa ja ryhmätilanteissa jo paljon paremmin kuin nuorempana. Jos sinun täytyy palata töihin ennen kuin lapsi täyttää vuoden, voit selvittää, pystytkö sinä tai pystyykö puolisosi tekemään jonkin aikaa lyhennettyä työpäivää. Näin lapsen hoidossaoloaika olisi alussa lyhyempi.
Suomessa vanhempainvapaa päättyy lapsen ollessa noin yhdeksän kuukauden ikäinen. äiti-lapsi-suhteen kehittymisen kannalta ensimmäiset 3û4 kuukautta ovat tärkeät ja suhde kehittyy tuona aikana vahvaksi. Sinun ei siis tarvitse olla huolissasi tämän suhteen kehittymisestä, vaikka palaisitkin työelämään tässä jo tässä vaiheessa.
Tässä vaiheessa useimmat äidit tuntevat itsensä varmaotteiseksi vanhemmaksi. Se, mitä lapset antavat vanhemmille, on yhtä tärkeää kuin se, mitä vanhemmat antavat lapsille.
Ennen kuin palaat takaisin töihin, varaa aikaa sille, että sinä ja koko perhe voitte valmistautua muutokseen. Voit aloittaa tekemällä lyhyempää työpäivää, jos se on mahdollista. Yritä ajoittaa töihinpaluusi niin, että se onnistuu sujuvasti. Vältä paluuta työelämään aikana, jolloin perheessä on jokin toinen suuri muutos, esimerkiksi muutto, koulun vaihtaminen tai henkilökohtainen kriisi, esimerkiksi sairaus tai läheisen kuolema.
Oman ajan järjestäminen Vaikka sinulla on nyt paljon tehtäviä, sinun täytyy ajatella myös omia tarpeitasi samalla, kun otat puolisosi ja lapsesi tarpeet huomioon. Et pysty suoriutumaan hyvin kotona tai töissä, jollet varaa aikaa itsellesi, vaikka tuo aika olisikin vain 10 minuutin kuuma kylpy päivittäin. Yritä pitää töissä taukoja tai hellittää hieman tahtia, jotta olisit valmis vastaamaan niihin vaatimuksiin, jotka odottavat sinua kotona. Jos olet stressaantunut, yritä karistaa pingottuneisuus pois jo työmatkalla ennen kotiin menoa.
Pidä huolta tärkeistä ihmissuhteistasi. Kahden aikuisen perheissä on löydyttävä aikaa myös liitollenne, edes hiukan. Yksinhuoltajien täytyy ponnistella ankarammin muiden ihmissuhteittensa hoitamisessa, mutta se on elintärkeää tunne-elämälle.
Muista pitää itseesi ja lapseesi kohdistuvat odotuksesi realistisina; sinä olet vain ihminen ja vuorokaudessa on vain 24 tuntia. älä vertaa itseäsi muihin äiteihin, jotka tuntuvat saavan aikaan paljon enemmän kuin sinä. Jokainen lapsi on erilainen ja oma yksilönsä. älä myöskään vertaa lastasi vaikkapa siskontyttöösi, joka nukkui kaikki yöt rauhallisesti jo kaksiviikkoisena tai parhaan ystäväsi poikaan, joka ei juuri koskaan aiheuta hässäkkää. Voit tehdä parhaasi ja varaa aikaa siihen, että voit nauttia lapsestasi joka ikinen päivä. äläkä unohda haleja ja pusuja edes silloin, kun olet uupunut. Saat niistä voimia.
Ryhmien tagit:
Työskentevä vanhempi
Artikkelien tagit:
töihinpaluu,
lastenhoito